|
Kasvoin koirien parissa 4-vuotiaasta
lähtien ja perheessäni on kasvatettu dalmatiankoiria sekä
karkeakarvaisia saksanseisojia vuodesta 1994. Ensimmäinen koira, joka
on perheeseeni kuulunut, oli lempeä ja kuvankaunis dalmatiankoirauros
Pohj Mva Bosville Colbost Curlew, kutsumanimeltään
Manne. Manne opetti minulle mitä elämä koirien kanssa on. Tuolloin
polvenkorkuisena kävin Mannen ja muun perheeni kanssa myös
ensimmäisissä koiranäytelyissäni, eikä minulla ole siltä tieltä
ollut
paluuta. Ensimmäisen oman
koirani, musta-hopean kääpiösnautseri Nellin, sain yhdeksänvuotiaana.
Sen jälkeen minulla on ollut myös karkeakarvaisia mäyräkoiria.
Lyhytkarvaiseen collieen tutustuin
vuonna 2002 kun Jami muutti meille sijoitukseen Tikkasen Tuulalta.
Rotu vei sydämeni, joten suuntasin kasvattajakurssille ja 15.8.2005
minulle myönnettiin kennelnimi Mirthgard. Pitkän etsinnän jälkeen
meille tuli ensimmäinen nahkanarttuni Therra, josta toivon
saavani hyvän kantanartun kasvatustyölleni. Ensimmäiset kasvattini
syntyvät keväällä 2008. |
 |
 |
Koirieni kanssa harrastan
pääsääntöisesti koiranäyttelyitä, mutta treenaamme myös omaksi
iloksemme jälkeä ja tottelevaisuutta. Tulevaisuus näyttää, pääsemmekö
koskaan treeneistä kisoihin saakka, mutta tärkeintä meille on mukava
puuhaaminen yhdessä.
Eläinlaumaani kuuluu myös kaksi Devon
Rex kissaa, joista nuoremman, Ginnyn, kanssa harrastamme
kissanäyttelyitä. Vanhempi, Nemea, on kastraattinaaras, ja leikkauksen
myötä sekä neidin turkki että kurvit muuttuivat hieman
epäedullisempaan suuntaan. Siispä Nemea hoitaa meillä kotikissan
tärkeää virkaa.
Rotuna Devon Rex on kaikkea, mitä
kissalta toivon: lempeä luonne yhdistettynä seurallisuuteen,
aktiivisuuteen ja helppohoitoisuuteen. Myös Devonien erikoinen
ulkonäkö miellyttää silmääni.
 |