Mirthgard-pennut

Lähtökohta 

 

Valitsen pentujen vanhemmat huolella, kiinnittäen erityisesti huomiota vanhempien terveyteen, luonteeseen ja rodunomaisuuteen. Myös yhdistelmän sukutaulu on asia, joka on tarkkaan ja huolella harkittu. Näiden seikkojen pohjalta toivon kasvattieni saavan mahdollisimman hyvät lähtökohdat kasvaakseen rodunomaisiksi, terveiksi koiriksi, joiden kanssa eläminen ja harrastaminen on mukavaa ja antoisaa.
Kasvuympäristö
Kaikki kasvattimme syntyvät ja kasvavat kodissamme normaalin perhe-elämämme keskellä. Ne tottuvat syntymästään asti käsittelyyn, erilaisiin kodin ääniin, kaiken ikäisiin ihmisiin ja toisiin eläimiin. Säiden salliessa niillä on mahdollisuus tutustua myös ulkomaailmaan suojaisalla, aidatulla pihallamme.

Pennuistamme kiinnostuneet ovat aina tervetulleita kotiimme tutustumaan meihin, pentujen emään, itse pentuihin ja niiden kasvuympäristöön.
Ravinto, terveys ja hyvinvointi
Koiranpennut, kuten muutkin eläimemme, ruokitaan laadukkaalla ja monipuolisella ravinnolla. Pennut saavat ravinto-ominaisuuksiltaan tasapainotetun teollisen ruuan (Royal Canin) lisäksi myös tuoretta ruokaa, kuten laadukasta raakaa lihaa, hapanmaitotuotteita, kananmunaa ja kasvissoseita, sekä tarvittaessa lisäravinteita.

Pentujen emä madotetaan ennen astutusta ja tiineyden 5.-6. viikolla sekä pentujen syntymän jälkeen aina samaan aikaan pentujen kanssa. Pennut madotetaan 3. 5. ja 7. viikon ikäisinä.

Pentujen emä rokotetaan ennen astutusta, jotta pennuilla olisi mahdollisimman hyvä suoja ensimmäisiin omiin rokotuksiinsa saakka. Pikkupennuilla tämä suoja on riittävän hyvä 12-viikon ikään, joten niitä ei ole tarvetta rokottaa sitä aiemmin, muuten kuin aivan poikkeustapauksissa (kuten alueella liikkeellä oleva tautiepidemia).

Eläinlääkäri tarkastaa pentujen yleisterveyden, tunnistusmerkitsee ne (mikrosiru) ja niille suoritetaan virallinen silmäpeilaus 6. viikon ikäisinä.

Minulle on kasvattieni terveys ja hyvä luonne erityisen tärkeitä ja haluan kannustaa kasvattieni omistajia tutkituttamaan koiriensa silmät, lonkat ja kyynärät aikuisiällä, kuten myös viemään ne luonnetestattavaksi. Siksi palautan osan kauppasummasta virallisten terveystodistusten (silmät, lonkat ja kyynärät) ja virallisen luonnetestipöytäkirjan kopioita vastaan.
Sopimukset ja lisäehdot

Olen allekirjoittanut kasvattajasitoumuksen vuonna 2005. Kaikki kasvattimme rekisteröidään Suomen Kennelliittoon. Kauppakirjat ja sijoitussopimukset teen Kennelliiton lomakkeille. Lisäksi teen erillisen sopimuksen lisäehdoista (rahapalautus virallisista terveystutkimuksista ja luonnetestistä). Liitän pennunostajat Suomen Collieyhdistykseen vuodeksi, elleivät he jo ole jäseniä.

 

Pennun hintaan kuuluu:

 

Rekisteripaperit
Kirjalliset hoito-ohjeet
Tunnistusmerkintä
Pentupakkaus
Vuoden jäsenyys Suomen Collieyhdistyksessä
Rahapalautus virallisista lonkka- ja kyynärkuvista sekä silmätutkimuksesta
Rahapalautus virallisesta luonnetestistä
Kasvattajan tuki asiassa kuin asiassa 24/7

Pentupakkaus sisältää mm. kuivamuonaa, johon pentu on tottunut;  valokuvia pennusta, sen vanhemmista, sisaruksista ja esivanhemmista cd-levyllä; matolääkkeet kahta madotusta varten sekä pyyheliinan/peiton, jossa on pennulle tuttu ja turvallinen tuoksu.

 

Copyright © Krista Ripatti - Kuvien ja materiaalin kopiointi ehdottomasti kielletty!